Miten Pekiti-Tirsia Kali eroaa muista kali-tyyleistä?

Tämä on yleinen kysymys jonka kalista kiinnostunut usein kysyy. Tilanteesta ja kysyjästä riippuen on olemassa kaksi vastausta: lyhyt ja pitkä versio.

Lyhyt versio: Siihen on mahdoton vastata koska pitäisi treenata muita kali-tyylejä samanaikaisesti.

Tyylisuuntia Suomessa löytyy neljä aktiivista: Pekiti-Tirsia, Kombatan, BIFF ja Inosanto Blend. Maailmalla kali-tyylejä löytyy yli sata. Tyylejä kategorisoidaan muutamalla yksinkertaisella tavalla:

perustamispaikan sijainnin mukaan (Etelä, Keski- ja Pohjois- Filippiinit),
perustamisajankohdan mukaan (ennen ja jälkeen 1900-luvun, tai 2000-luvulla),
ja sen mukaan, keskittyykö harjoittelu miekkaan/teräaseisiin, keppiin vai paljaan käden taitoihin.
Käytännössä tyylisuunnat ovat sekoitus näistä kaikista. Hyvin helposti tyylien vertailu menee “Meillä on myös tuo käytössä (We got that too™)” -saivarteluun. Kyse on enemmänkin siitä, kuinka paljon treeniajasta käytetään tyylisuunnalle ominaisen tekniikan hiomiseen.

Pitkä vastaus

Pitkästä vastauksesta on useita variaatioita, ja tässä vaiheessa tulee miettiä, mitä kysyjä haluaa kuulla. Kysymyksen asettajan korville voi olla hunajaa muiden tyylien haukkuminen, jota esiintyy taistelulajeissa ja kamppailu-urheilussa liiankin usein. Jos kysyjä on joskus tehnyt harjoituksia aseellisten lajien kanssa, helpottaa se vastauksen antamista. Silloin hän tietää mistä puhutaan ja ehkä terminologia on jo tuttua. Kysyjälle, jolla ei ole minkäänlaista kamppailukokemusta joutuu selittämään perusasioita, eli mitä on Pekiti-Tirsia Kali ja kuinka sitä treenataan.

Suomalaiseen mielenlaatuun kuuluu halu tietää konkreettisesti asioista. On hyvä että ihmiset käyttävät internetiä ja tutkivat eri tyylisuuntien nettisivuja, mutta valitettavasti se voi sekoittaa aloittelijan ajatuksenkulun. Tyylisuuntien erojen tietämisellä ei välttämättä ole merkitystä aloittelijalle. Onhan se kuitenkin oman yleisen mielenkiinnon takia kivaa triviatietoa.

Koska kali on marginaalilaji, ei Suomessa ole eri tyylisuuntia joka kylässä ja risteyksessä. Jos kahden eri tyylisuunnan treenipaikan etäisyys on melkein sama, kannattaa seuraavaksi verrata kurssien hintoja ja sitä, kuinka paljon rahalla saa treenata. Vertailu jatkuu pienenpiin yksityiskohtiin, joiden tärkeys on jokaiselle harjoittelijalle erilainen, salin siisteys, suihkut jne… vasta viimeisenä kannattaa miettiä mihin ko. tyylisuunta on keskittynyt. Mikä tyyli antaa itselleen eniten?

Miekka vai keppi?

Yksi asia, jossa tyylien kesken on eroavaisuuksia, on se, mitä harjoittelurottinki edustaa. Miekkaa vai keppiä? Miekkatekniikoissa korostetaan pitkää etäisyyttä ja tarkkaa ajoitusta. Kepissä tietenkin vaaditaan nuo samat ominaisuudet, mutta koska kepissä ei ole leikkaavaa terään, tarvitaan tehokkuuden lisäämiseksi myös voimaa. Tiivistäen voi sanoa, että miekassa haetaan nopeutta ja kepissä voimaa.

Sparri

Keppisparrien toteuttaminen on toinen asia missä eri tyylit eroavat. 80-luvun lopussa kalissa perustettiin virallinen kilpailumuoto, WEKAF -sparri. Kisoja järjestetään EM ja MM tasolla. WEKAF sparissa kisaaja puetaan suojapukuun, mikä suojaa vartaloa ja käsivarsia. Lisäksi kypärä ja suojahanskat ovat pakolliset.

Kilpailuhenkisille se on hyvä tapa purkaa aggressiivisuuttaan ja saada voiton ja häviön tuntemuksia. Paksujen suojien takia on tämä sparritapa hyvä aloittelevalle keppiharjoittelijalle koska silloin on pelkokerroin on matala. Suojat vähentävät iskujen tuntemista ja voi keskittyä vain lyömiseen. Negatiivisena puolena taas on se, että ei tarvitse keskittyä oman puolustuksen hoitamiseen ja samalla oppii vääriä tapoja. Kilpailumuoto suosii ottelijaa, joka tekee useita lyöntejä eri kohteisiin, eikä voimalla ei ole niin suurta merkitystä. Haarniskan poistaminen ja suojien keventäminen muuttaa pelaamisen luonnetta. Silloin jalkatyö korostuu koska rottingin iskut tuntuvat vartalossa eikä ottelija halua olla itselleen väärällä etäisyydellä.

Pekiti-Tirsiassa sparrissa ei laiteta suojapukua ylle, eikä sparri ole kilpailukeskeistä. Tuomareita ei ole, vaan sparrin tarkoitus on kerätä kokemuksia muutaman 2-3 minuutin sisällä. Käytämme miekkailumaskia koska se sallii pistojen tekemisen turvallisesti kepillä. Maskin käyttö on järkevää turhien vammojen välttämiseksi ja sairaalakuluilta säästymiseksi. Pitäähän myös seuraava päivänä pystyä treenaamaan ja tulla paremmaksi taistelijaksi.

Muuna suojana voi käyttää kevyitä jääkiekkohanskoja ja ehkä myös laittaa kyynärpääsuojat päälle. WEKAF kilpailumallissa on potkiminen, lyöminen, painiminen, maassa tapahtuva kamppailu ja pistot kepillä kielletty. Pekiti-Tirsiassa Kalissa taas sallitaan, eikä tekniikoita rajoiteta.

Se, millä nopeudella ja voimalla sparri suoritetaan, sovitaan etukäteen. Siitä huolimatta että tehdään “herrasmies” sopimus, pitää olla valmiina jos tehot nousevat. Se tapahtuu yleensä ensimmäisen kunnon osuman jälkeen ja kostonhalu nousee. Pelaamisen idea on että osumien pitää tuntua mutta tarkoitus ei ole loukkaantua. Kokeneempi pelaaja kokeilee vaikeampia tekniikoita jos vastassa on aloittelija ja sillä tavalla nostaa oman suorituksen vaikeustasoa. Vahinkoja sattuu tietenkin, mutta voittaminen ei ole päätavoite. Vaaratilanteita esiintyy niissä tapauksissa, joissa miekkailumaski irtoaa vahingossa ja päänalue paljastuu. Toivottavasti sparripari on jo ehtinyt reagoida tilanteeseen, eikä ole vapauttanut iskuaan päätä kohdin.

Filippiineillä on historian aikana otettu kaksintaistelua ilman suojia, nykyään sellainen extreme-kamppailu on harvinaista, mutta ei täysin kadonnutta. Karrikoidusti voi sanoa että suojilla sparraaminen on loukkaus esi-isiämme vastaan jotka omilla taistelukokemuksillaan ovat kehitelleet ja testanneet Pekiti-Tirsia Kalin tekniikoita. Käytämme kuitenkin järkeä harjoittelussa koska suurimmalle osalle harjoittelijoista kali on kuitenkin “vain” harrastus. Mutta ei pidä unohtaa mistä laji kumpuaa ja sen historiaa!