Sparring

tampere-sparria-182.jpg

Sparrauksen tavoitteena on saada mahdollisimman realistinen, mutta myös turvallinen ottelutapa. Tähän päästään käyttämällä erilaisia suojia, aseina rottinkikeppejä tai kumi- tai puuveitsiä sekä pitämällä paikalla ottelutuomaria.

Otteluissa haetaan pääasiassa hyvää teknillistä suoritusta, joten otteluiden pääpainona onkin keppi, tai veitsitekniikoiden suoritukset. Mutta myöskin muut tekniikat ovat sovittujen sääntöjen nojalla sallittuja. Tarkoitus on oppia, soveltaa ja testata jo opittuja taitoja vapaamuotoisemmin ottelutilanteissa.

Otteluiden kestot pidetään lyhyinä, jolloin liiallinen kyttäily jää pois. Ottelun kesto/erät voivat vaihdella 1-5min. välillä. Ottelut voidaan käydä esim. nyrkkeilykehässä tai vastaavalla rajatulla alueella, jonka koko voi vaihdella.

Pekiti-Tirsian sparrauksessa yleisesti pyritään mahdollisimman minimaaliseen suojien käyttöön jolloin esim. liikkuminen korostuu. Lisäksi tuskin kukaan haluaa ottaa iskuja “tahallisesti” kehoonsa, tai torjua niitä ruumiinosillaan. Huom! On ajateltava, että esim. rottinkikeppi voisi oikeasti olla terävä miekka!

Stick sparring

Suojina voidaan käyttää esim. miekkailukypärää ja jääkiekkohanskoja. Muita suojia voisi olla alasuoja, kyynärpää sekä polvisuojat. Aseina voi olla yksi tai kaksi n. 60-80cm pitkää rottinkikeppiä, tai n.140-230cm pitkä rottinkinen keihäs(Sibat).

Ottelijat saavat käyttää asetta lyömiseen, pistämiseen, sidontoihin, lukkoihin sekä kuristuksiin. Tietenkin lisäksi ottelijat saavat lyödä, potkia, sekä painia käyttäen lukkoja ja sidontoja vapaasti (huomioiden kuitenkin kontrollin tekniikoissaan, esim. lukoissa!). Kiellettyjä tekniikoita ovat kaulan alueelle ja jalkojenväliin kohdistuvat iskut! Otteluiden kontaktien kovuus, aseiden(keppien) paino, suojien määrä ym. yksityiskohtaisemmat säännöt sovitaan aina ottelijoiden kesken erikseen!

Blade sparring

Veitsi-sparring -ottelut voidaan käydä esim. kumiveitsin. Suojina ottelijoilla voi olla miekkailukypärät tai suojalasit ja hammassuojat, sekä alasuojat. Jos ottelijat haluavat lyödä ja potkia, voidaan silloin käyttää myös esim. nyrkkeilyhanskoja ja säärisuojia. Muuten ottelun säännöt ovat samat kuin keppiottelussa. Kumiveitsissä on myös mahdollista käyttää liitua/väriä, jolloin osumat jäävät näkyviin silloin kun käytetään mustia vaatteita.

Otteluita voidaan myöskin käydä eri aseyhdistelmin, jolloin saadaan lisää haastetta, sekä monipuolista harjoittelua vapaaottelun muodossa!

Real contact stickfighting (Full contact)

Filippiineillä täysikontakti-haasteottelut ovat aikoinaan olleet tyypillisiä. Nykyään ne ovat paljon harvinaisempia, mutta edelleen niitä toisinaan käydään. Ottelut käydään täysin ilman mitään suojia, sääntöjä, tuomareita, ajanottajia tai pehmustettuja keppejä!

Filippiineillä mm. vuonna 1998 järjestettiin täyskontaktiturnaus nimellä Battle of Grandmasters. Se oli avoin kaikille tyyleille, mestareille tai suurmestareille. Yli viidelletoista eri tyylisuunnalle oli annettu henkilökohtaisia kutsuja, mutta ainoastaan Pekiti-Tirsian ottelijoita oli paikalla.

Dog Brothers Inc. Martial Arts

Dog Brothers (DBMA)- täyskontaktiottelut ovat myös maailmanlaajuisesti erittäin tunnettuja tapahtumia 80-luvulta lähtien. Muun muassa GT Leo T. Gajen opettama Pekiti-Tirsia on vaikuttanut hyvin paljon heidän otteluihinsa ja tekniikoihinsa. Perustaja Eric ”Top Dog” Knaus oli Leo T. Gajen oppilas, sekä myös muutama muukin ‘koiraveljesten’ jäsen on harjoitellut hyvin pitkään PTK:ta saavuttaen myös (Tuhon) arvon systeemissä. Heitä ovat Philip “Sled Dog” Gelinas, Nick “Pappy Dog” Papadakis, Loki “Tricky Dog” Jorgenson, sekä Tyler “Dirty Dog” Morin.